Jatkotutkinto-opiskelija FM Marjo Kamila,
Jyväskylän yliopisto / Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos
Tutkimusaihe: Opettajien ulkoisen olemuksen merkitys osana ammatti-identiteetin muodostumista ja osana sosiaalista vuorovaikutusta kouluissa
Monitieteinen tutkimus sisältää 130 opettajakertomusta eri koulumuodoista koko Suomesta. Tutkimuksen merkitys nivoutuu osaksi työelämän tutkimusta visualisoituneessa yhteiskunnassa. Opettaja tekee työtään koko persoonallaan, jolloin ulkonäkö ja ruumiillisuus ovat osa ammattia. Tutkimuksella tuotetaan uusi, niin sanottua esteettistä työtä painottava näkökulma opettajan ammattiin ja opettajatutkimusten kenttään. Jatko-opiskelua rahoittaa tällä hetkellä Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan maakuntarahasto
Kuuntele Marjo Kamilan haastattelu (YLE Pohjanmaan Radio)
Marjo Kamila tutkii opettajien ulkonäön merkitystä kouluissa
Jatkotutkinto-opiskelija FM Mikko Männikkö
Helsingin yliopisto / Matematiikan ja tilastotieteen laitos
Tutkimusaihe: Peliteoria ja riippumattomuusystävällinen logiikka
Asioiden väliset riippuvuussuhteet ovat tarkastelun kohteena riippumattomuusystävällisessä logiikassa. Ilmiönä riippuvuus esiintyy kaikkialla niin reaalimaailmassa kuin myös matemaattisissa malleissa. Riippuvuussuhteiden matemaattinen tarkastelu on suhteellisen tuore aihe matematiikan historiassa. Tutkimukseni kohdistuu matematiikan perusteisiin ja sivuaa läheisesti joukko-oppia, algebraa ja malliteoriaa. Huolimatta aiheeni puhtaasti matemaattisesta luonteesta koen, että sillä on myös filosofeja kiinnostava puoli. Tietojenkäsittelytieteeseen riippumattomuusystävällinen logiikka tarjoaa ohjelmointiteknisiä ratkaisuja ja uusia tapoja tietokantojen tutkimiseen. Jatko-opiskelujani rahoittaa tällä hetkellä Wihurin rahasto.
Kuuntele Mikko Männikön haastattelu (YLE Pohjanmaan Radio)
Mikko Männikkö puurtaa logiikan ja peliteorian parissa
Jatkotutkinto-opiskelija THM Satu Mäkinen
Tampereen yliopisto/ Kasvatustieteiden tiedekunta/ Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus
Tutkimusaihe: Terveysalan korkeakouluopiskelijoiden mentorointi monikulttuurisessa toimintaympäristössä
Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa ammatillista kasvua ja oppimista edistävä mentoroinnin toimintatapa, joka huomioi eri kulttuuritaustojen merkityksen aktorin ja mentorin välisessä kiinteässä ja kehittyvässä vuorovaikutussuhteessa. Väitöskirjatyössä yhdistyvät kasvatustieteellinen ja hoitotieteellinen näkökulma, joten se on monitieteinen. Jatko-opiskelua rahoittaa tällä hetkellä Tampereen yliopisto.
Kuuntele Satu Mäkisen haastattelu (YLE Pohjanmaan Radio)
Satu Mäkinen: Eri kulttuuritaustan omaavien korkeakouluopiskelijoiden mentorointi
Jatkotutkinto-opiskelija FM Asko Mäkynen
Jyväskylän yliopisto/ Fysiikan laitos
Tutkimusaihe: Vuorovaikutuskaavio avuksi voimakäsitteen ja Newtonin lakien ymmärtämiseen
Fysiikan opiskelijoilla on todettu monia virheellisiä käsityksiä voimakäsitteestä ja heillä on suuria vaikeuksia soveltaa Newtonin lakeja. Virheellisten käsitysten taustalla on ajatus, että voima on kappaleen ominaisuus eikä voimien ole ymmärretty aiheutuvan kappaleiden välisestä vuorovaikutuksesta. Tutkimuksessa selvitetään viiden eri lukioryhmän oppimista ja opetusta kahdessa opetusjaksossa. Opetuksessa käytetään apuna vuorovaikutuskaaviota, joka on visuaalinen malli tarkasteltavan kappaleen vuorovaikutuksista ympäristössä olevien kappaleiden kanssa. Tutkimustyötä ovat tukeneet Suomen Akatemia ja Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahasto.
Kuuntele Asko Mäkysen haastattelu (YLE Pohjanmaan Radio)
Asko Mäkynen tutkii fysiikan käsitteiden oppimista
Jatkotutkinto-opiskelija Henna Jousmäki
Jyväskylän yliopisto/ Kielten laitos
Tutkimusaihe: Kristillinen metalli: kieli ja identiteetit
Kristillinen metallimusiikki on alakulttuurinen ilmiö, jossa yhdistyy kaksi kaukana toisistaan olevaa ja jopa vastakkaisilta vaikuttavaa ideologiaa ja arvomaailmaa, kristinusko sekä metallimusiikki. Tutkimuksessani tarkastelen suomalaista kristillisen metallin genreä joka käyttää englannin kieltä laulujensa sanoituksissa sekä kotisivuillaan verkossa. Tarkoituksenani on selvittää millaisin kielellisin, semioottisin ja multimodaalisin keinoin kristillistä metallikulttuuria ja -identiteettejä rakennetaan eri arvomaailmojen yhteensulauttamiseksi. Tutkimus kuuluu Suomen akatemian rahoittaman VARIENG -huippututkimusyksikön puitteissa tehtävään tutkimukseen. Omaa tutkimustani rahoittaa vuonna 2011 Wihurin rahasto.
Kuuntele Henna Jousmäen haastattelu (YLE Pohjanmaan Radio)
Henna Jousmäki tutkii kristillistä hevimusiikkia
Tutkijatohtori TtT Jenni Kulmala
Suomen Akatemia, Jyväskylän yliopisto/Terveystieteiden laitos
Tutkimusaihe: Keski-iän terveydentila ja psyykkiset oireet vanhuuden kognitiivisen ja fyysisen toimintakyvyn heikentymisen ennustajina.
Tämän post doc -tutkimuksen tarkoituksena on selvittää keski-iän psykososiaalisten oireiden, kuten masennuksen ja työhön liittyvien negatiivisten reaktioiden, sekä itse arvioidun terveydentilan yhteyttä kognitiivisten kykyjen heikentymiseen, dementiaan, Alzheimerin tautiin ja toiminnan vajauksien syntyyn vanhuudessa. Lisäksi selvitetään, onko fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn heikentymisen taustalla mahdollisesti samoja riskitekijöitä. Tutkimuksen tarkoituksena on löytää tekijöitä, joihin vaikuttamalla ikääntyneiden fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn heikentymistä voidaan hidastaa. Tutkimus toteutetaan vuosina 2011–2014 Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen, Tukholman Karoliinisen Instituutin ja Itä-Suomen yliopiston välisenä yhteistyönä. Tutkimuksen aineistoina käytetään kolmea epidemiologista pitkittäisaineistoa, joissa seuranta-aika on noin 30 vuotta. Tällaisten aineistojen kautta saadaan ainutlaatuista tietoa ikääntymisprosessista ja siihen keski-iästä asti vaikuttavista tekijöistä. Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia.
Kuuntele Jenni Kulmalan haastattelu (YLE Pohjanmaan Radio)
Jenni Kulmala selvittää keski-iän voinnin vaikutusta vanhuuteen
Jatkotutkinto-opiskelija TtM Sari Takala
Tampereen yliopisto / Terveystieteiden yksikkö
Tutkimusaihe: Terveyshyötymallin juurtuminen Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen perusterveydenhuollossa
Terveyshyötymalli on terveyskeskusten tulevaisuuden toimintamalli, jossa kehitetään suunnitelmallisia, tarpeenmukaisia ja terveyshyötyä tuottavia palveluja pitkäaikaissairaille potilaille. Mallin soveltaminen suomalaiseen terveydenhuoltoon edellyttää kokonaan uusia toimintatapoja sekä tehtävien, vastuiden ja priorisointien uudelleenarviointia.
Tämä tutkimus kytkeytyy hankkeeseen, joka parhaillaan kehittää terveyshyötymallin mukaista toimintaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen kaikissa terveyskeskuksissa. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata henkilöstön näkökulmasta terveyshyötymallin juurtumista alueella sekä löytää juurtumista selittäviä työpaikan kulttuuriin liittyviä tekijöitä.
Tutkimusta ovat tukeneet Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto ja Tampereen yliopisto.
Kuuntele Sari Takalan haastattelu (YLE Pohjanmaan Radio)
Sari Takala tutkii uuden hoitomallin juurtumista terveyskeskuksissa
Jatkotutkinto-opiskelija KM Kaisa Isotalo
Jyväskylän yliopisto/Kasvatustieteen tiedekunta
Tutkimusaihe: Yläkoulurehtorien vaikeaksi kokemat johtamispäätökset
Kasvatustieteellinen oppilaitosjohtamista koskeva tutkimukseni koskee rehtorien päätöksentekoa. Aineistolähtöisessä grounded theory –menetelmää hyödyntävässä tutkimuksessani kerronnallisten haastattelujen avulla selvitän, minkälaisten johtamispäätösten tekemisen yläkoulurehtorit kokevat erityisen vaikeaksi ja miten he näitä päätöksiä tekevät. Jatko-opintojani rahoittaa tällä hetkellä Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan maakuntarahasto.
Kuuntele Kaisa Isotalon haastattelu (YLE Pohjanmaan Radio)
Tutkijahaastattelussa rehtori Kaisa Isotalo joka tekee väitöstutkimusta yläkoulun rehtoreiden vaikeiksi kokemista johtamispäätöksistä.
Jatkotutkinto-opiskelija KTL Hanne Kyllönen
Vaasan yliopisto / Tuotantotalouden laitos
Tutkimusaihe: Ruokaketjun kestävä suorituskyky
Ruoan matka tuottajalta kuluttajalle sisältää monia vaiheita. Näiden toimitusketjujen paremmuutta on arvioitu usein kustannusten perusteella. Kestävä kehitys edellyttää myös muiden ominaisuuksien huomioimista. Tässä tutkimuksessa on kehitetty SCOR-malliin perustuva menetelmä jolla voidaan mitata ruoan toimitusketjun kestävää suorituskykyä mukaanlukien taloudellinen ja ekologinen suorituskyky. Menetelmää on käytetty kahdessa toimitusketjussa tehtävien strategisten muutosten aiheuttamien vaikutusten arviointiin. Tulosten perusteella ketjun suorituskyky voi toisella mittarilla mitaten olla heikko ja samaan aikaan toisella mittarilla tarkastellen heikko. Jatko-opiskeluani ovat rahoittaneet Oiva Kuusisto-säätiö, Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto ja Kauhajoen kulttuurisäätiö.